tiistai 5. tammikuuta 2016

Nuket tytölle, joka ei näe


Sain tuossa ennen joulua mielenkiintoisen haasteen. Minua pyydettiin tekemään mittakaavassa 1:10 kaksi nukkea nelivuotiaalle tytölle, joka ei näe. Nukkejen tulisi siis olla leikkiä kestäviä, vaatteiden riisuttavia ja nukkejen kaikkineen mahdollisimman tunnusteltavia (lähinnä, että sormet, varpaat ja korvat ovat erotettavissa tunnustelemalla, ym.)


Tästä tuli melkein kriisi. Muhin tämän projektin kanssa kyllästymiseen saakka ennen kuin mitään valmista tuli. Lopputuloksena syntyivät kuitenkin lopulta nämä kaksi nukkea.





Ovat pehmeävartaloisia, taivuteltavia ja kaikkineen riisuttavia. Hiusten kanssa värkkäsin pitkään, että miten teen sellaiset, jotka kestävät leikkiä eivätkä heti irtoa päästä. Miehen hiukset tein lopulta tekoturkiksesta, joka pysyy hyvin päässä pohjakankaansa vuoksi. Naisen hiukset on liimattu ja letitetty ja letit lisäksi ommeltu kiinni niin, ettei niitä ihan herkästi saisi avattua ja tukka putoaisi päästä. ;) Tää nainen tahtoo pitää siis saman kampauksen aina.


 Toivon, että nuket olivat suunnilleen toivotunlaisia, sopivan tunnusteltavia ja leikissä kestäviä.

2 kommenttia:

  1. Todella hienoja nukkeja! Lapsi on varmasti tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit nuket, aivan huippuhienot kasvonpiirteet molemmilla ja söpöt vaatteet. Varmasti saaja on tyytyväinen:)

    VastaaPoista